Kulttuuriympäristöasiantuntija (arkeologi), Hämeenlinnan kaupunginmuseo 1.9.2026 alkaen
Tule kulttuuriympäristöasiantuntijaksi Hämeenlinnan kaupunginmuseoon. Haemme arkeologia, jolla on laaja-alaista kulttuuriympäristötyön osaamista vakinaiseen toimeen 1.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Hämeenlinnan kaupunginmuseo on Kanta-Hämeen alueellinen vastuumuseo. Tehtävässä vastaat yhdessä museon arkeologin kanssa maakunnan arkeologisen kulttuuriperinnön viranomais- ja asiantuntijatyöstä sekä osallistut osana tiimiämme rakennetun kulttuuriympäristön ja maisemakysymysten alueelliseen työhön. Alueellisen työn tiimissä lähimpiä kollegoitasi ovat arkeologi, rakennustutkija, restaurointiasiantuntija, maakuntatutkija ja museonjohtaja. Toimeen kuuluu myös kulttuuriympäristön hoitoon ja digitaalisen tiedon saatavuuteen liittyviä asiantuntijatehtäviä.
Työ edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa, jossa pääaineena on arkeologia. Arkeologisen osaamisen tukena tulee olla laajempaa kulttuuriympäristötyötä edistäviä opintoja tai kokemusta esimerkiksi taidehistorian, historian tai maisemantutkimuksen alueilta. Eduksi katsotaan kokemus kulttuuriympäristön viranomaistyöstä ja maankäyttöprosesseista sekä perehtyneisyys arkeologian ohella rakennettuun kulttuuriympäristöön tai kulttuurimaisemaan.
Arvostamme alan tietojärjestelmiin ja paikkatietoon liittyvää osaamista, vahvaa kirjallista ilmaisukykyä, hyviä tiimityöskentelytaitoja sekä kykyä toimia verkostoissa ja neuvotteluissa. Lisäksi työn hoitaminen edellyttää B-ajokorttia, oman auton käyttömahdollisuutta sekä valmiutta työskennellä itsenäisesti
maastossa.
Tarjoamme sinulle joustavat työskentelymahdollisuudet, jotka tukevat työn ja vapaa-ajan sovittamista sekä mukavat ja osaavat työkaverit. Meillä jokainen saa olla oma itsensä ja tiimissämme autetaan toinen toisiamme. Osana Hämeenlinnan väkeä saat hyvinvointiasi ja terveyttäsi tukevat työterveyspalvelut, Epassin hyvinvointisaldon sekä laajat henkilöstölle suunnatut hyvinvointi- ja liikuntapalvelut ja edut.
Hämeenlinnan väen toimintakulttuurissa arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Meillä jokainen saa olla oma itsensä. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä eri väestö-, kieli- ja -kulttuuriryhmien edustajia.
Tämä rekrytointi toteutetaan yhdenvertaisuutta edistävänä anonyyminä rekrytointina. Hakemuksia käsitellään rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa ilman työnhakijoiden tunnistetietoja kuten nimeä, kuvaa, syntymäaikaa, sukupuolta, yhteystietoja tai äidinkieltä. Vältä tunnistetietojen esille tuomista hakulomakkeen avoimissa kysymyksissä. Haun anonyymisyys päättyy siihen, kun päätös rekrytointikeskusteluun kutsuttavista on tehty. Kirjaathan hakulomakkeelle kaikki olennaiset tiedot. CV:n tiedot ovat rekrytoivan lähijohtajan käytössä vasta sen jälkeen, kun päätös rekrytointikeskusteluun kutsuttavista on tehty.
Haluamme olla edelläkävijä henkilöstön hyvinvoinnin edistämisessä ja olemme panostaneet henkilöstön liikunnallisen elämäntavan edistämiseen monin eri tavoin. Tästä osoituksena Hämeenlinnan kaupunki on saanut Suomen Aktiivisin Työpaikka-sertifikaatin.
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 7.8.2026 mennessä.
Lisätietoja: arkeologi Helen Mettälä, helen.mettala@hameenlinna.fi, 0404890888 tai museonjohtaja Antti Krapu, antti.krapu@hameenlinna.fi, 0405690035.
Maksettava palkka: Tehtäväkohtainen palkka on 3259€/kk, jonka lisäksi tehtävästä maksetaan työehtosopimuksen mukaiset kokemukseen perustuvat työkokemuslisät ja myöhemmin tulossa oleva tasopalkkojen yhdenmukaistamisen korotus.
Kelpoisuusehdot, luvat ja todistukset: ylempi korkeakoulututkinto, pääaine arkeologia.
Noudatettava koeaika: 6 kk