Avoin työpaikkahakemus
Etsimme jatkuvasti uusia osaajia kasvavaan tiimiimme! Meillä Alltimellä tehdään työtä rohkeasti, itsenäisesti ja vastuullisesti. Joukossamme työskentelee aitoja ja intohimoisia ammattilaisia niin toimistolla kuin kentällä. Tarjoamme aina työntekijöillemme laadukkaat työvälineet ja varusteet, kattavat työterveyshuollon palvelut sekä maksamme vähintään alan TES mukaista palkkaa.
Kuinka sinä sopisit osaksi Alltimen tulevaisuutta? Mitä me Alltimellä voisimme tarjota sinun urakehityksellesi?
Jätä meille yhteystietosi ja hakemuksesi, mikäli kiinnostuit meistä työnantajana.
Alltime Suomi Oy
Alltimella meillä on noin 1000 työkaveria ympäri Suomea ja Ruotsia maanläheisessä, matalassa organisaatiossa, jossa ilmentyvät arvomme: ketteryys, luotettavuus, joukkuepeli ja ammattitaito. Meillä on tekemisen meininki ja hyvä henki: esimerkiksi työtyytyväisyyskyselyssämme "työkaverit kohtelevat minua hyvin" ;kysymyksen keskiarvo oli 4.3/5. Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Työntekijämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.www.alltime.fi