Asukasisännöitsijä
Niiralan Kulma Oy – Kuopion suurin vuokrataloyhtiö – hakee joukkoonsa osaavaa ja innostunutta asukasisännöitsijää.
Asukasisännöitsijänä vastaat laaja-alaisesti asukastoiminnan organisoinnista, kehittämisestä ja asukasdemokratian toteuttamisesta yhtiön strategian sekä yhteishallintolain mukaisesti. Asukasisännöitsijänä pääset tekemään merkityksellistä työtä asukkaidemme hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämiseksi. Vaikka työ on itsenäistä ja vastuullista, tukenasi on ammattitaitoinen ja kokenut tiimi.
Asukasisännöitsijän tehtäviin kuuluu mm.:
- Asukaskokousten järjestäminen
- Asukas- ja aluetoimikuntien neuvonta ja toiminnan tukeminen
- Asukastapahtumien ja asukasaktiivien koulutusten järjestäminen
- Asukastoiminnan taloushallinto
- Asukasneuvoston sihteerinä toimiminen ja päätöksistä tiedottaminen
- Asuinympäristöjen esteettömyyden edistämiseen
Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. yhteiskuntatieteet, liiketalous, hallinto tai sosiaaliala) tai kokemusta vastaavista tehtävistä. Isännöitsijän tutkinto katsotaan eduksi, mutta tutkinnon voi suorittaa myös työn ohessa. Asukaskokouksia järjestetään eri puolilla Kuopiota ja osa niistä painottuu ilta-aikaan. Tämän vuoksi työ edellyttää valmiutta iltatöihin sekä B‑ajokorttia. Etsimme henkilöä, joka hallitsee kokonaisuuksia, organisoi tehokkaasti ja ottaa vastuuta. Olet ulospäinsuuntautunut, vuorovaikutustaitoinen ja viestit sujuvasti niin kirjallisesti kuin suullisestikin. Arvostamme kehittämisorientoitunutta asennetta ja innostusta luoda yhä toimivampaa ja osallistavampaa asukastoimintaa. Tehtävänkuva tarkentuu kokemuksesi ja osaamisesi mukaan.
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja merkityksellisen roolin, jossa pääset aidosti vaikuttamaan asukkaidemme arkeen ja viihtyvyyteen. Pääset työskentelemään luotettavassa ja vakaassa organisaatiossa, jossa yhteisöllisyys, asiakaslähtöisyys ja vastuullisuus näkyvät arjen toiminnassa. Työpiste sijaitsee moderneissa toimitiloissa Kuopion keskustassa, ja tehtävässä on mahdollisuus osittain myös etätyöhön. Työ alkaa mahdollisimman pian, sopimuksen mukaan. Tehtävään valitulle henkilölle tehdään huumausainetesti osana työhöntulotarkastusta.
Lisätietoja tehtävästä voit tiedustella palvelupäällikkö Joni Mäenpäältä, puh. 0447655380, keskiviikkona 25.2. kello 9-15 tai torstaina 5.3. kello 9-15.
Tule mukaan rakentamaan viihtyisää, yhteisöllistä ja kestävää asumista Kuopioon!
Heräsikö mielenkiinto? Hae paikkaa täältä
Niiralan Kulma Oy
Niiralan Kulma on Kuopion alueen suurin vuokrataloyhtiö, joka on ollut osa kuopiolaista asumista jo yli 75 vuoden ajan. Niiralan Kulma, tuttavallisemmin Niku, on kiinteä osa Kuopion kaupunkikuvaa ja asumista. Kiinteistöjä hoidetaan, siivotaan ja isännöidään pääosin oman henkilöstön voimin. Henkilöstöä Nikulla on noin 140, työsuhteet ovat pitkiä ja henkilöstöstä pidetään hyvää huolta.